maanantai 1. huhtikuuta 2013

Sunnuntai kyläily

Olimme eilen siskon ja koirien kanssa kyläilemässä meidän isän luona kuuminaisissa. He asustelevat meren rannalla joten ei epäilystäkään mistä meidät hetken päästä löysi. Jäältä tietenkin :))

Aurinko paistoi ja lämmittikin jo mukavasti ja tytöt saivat taas purkaa energiaansa juoksentelemalla upealla jäällä.

 Mun muruni <3

 Mukana viipotti myös isän pikku koira Adele 7kk. Adele on Venlan mielestä tositosi kiva ja juoksikin sen perässä sitten koko kyläilyn ajan. Taukoamatta.

Vauhtia riitti kolmikolla niinkuin voikin huomata kuvasta! :)

 Jäällä oli myös sileitä liukkaita kohtia missä pystyi hyvin luistelemaan. Siskot otti luistimet alleen ja minäpä sitten kelkottelin ja kuvailin ;) 


 Venla ei sitten millään malttanut Adelen olla hetkeäkään rauhassa vaan joko juoksi sen perässä tai haukkui edessä ja yllytti leikkiin. Mahtoi Adelekin nukkua tämän kyläilyn jälkeen makeasti ;) Meillä ainakin oli tytöt loppuillan omissa piiloissaan nukkumassa.

Helmi kaunistelee <3

 Ja taas mennään! Venlalla veikeä asento! :))


Adele on niin pikkuinen ja hurmaava otus! 

Lopuksi grillattiin makkaraa ja sitten lähdettiinkin koteja kohti. Mukava sunnuntai ulkoilu kyllä!:)


****

Palaamisiin!

5 kommenttia:

  1. Voi että mitä kuvia taas <3
    Mua harmittaa, kun Lumilla ei ole cottonkavereita, eikä nyt kun muutettiin uuteen kaupunkiin muitakaan koirakavereita. Täytynee lähteä etsimään, ottaa pikapuoliin selvää harrastusriennoista ym :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura:)
      Voihan harmi. Koirakamut on kyllä kivoja! Ja se on niin jännä miten noi meenkin tytöt tulee samanrotuisten kanssa niin kivasti toimeen. Nyt uusimpana tuttavuutena tytöille on tullut tuo mun siskon Pihla, novascotiannoutaja. Siitäkin nää ihan kyllä tykkää, Venla vielä enemmän kun Helmi, vaikka Pihla on jo reilusti isompi kuin nämä:)) Meette johonkin kivaan puistoon niin eiköhän sieltäkin pikku kavereita kävele vastaan! :)
      PS. Lumi on ihan äärettömän suloinen! Kurkkasin kuvia siitä<3

      Poista
  2. Hienoja kuvia jälleen :) Missäs olitte tänään akrareeneistä? Mä olin tuuraamassa Minnaa teen tunnilla ja sain ihan yksityistunnin kun kaikki teen ryhmäläiset oli pois ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan:))
      Me oltiin pääsiäislomalla, heh. Vitsit no tulkaa nyt enstunnille kans! :D

      Poista
    2. ehkä me vielä joskus tullaan teen tunnille :) nyt on tätä pakkolomailua pari viikkoo...

      Poista