torstai 27. lokakuuta 2011

Helmin & Venlan käyttöpannat :)

Siinä olis nyt pantakuvaa meidän tällä hetkellä eniten käytetyistä kaulapannoista :) Toisella puolella eteistä on hihnanaulakko, jossa roikkuu myös heijastinpannat sekä Hurtan pinkit Micro heijastinliivit.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pellolle juoksemaan! -ei sittenkään.

Eilen on niin kaunis ilma että päätin mennä tyttöjen kanssa meidän läheiselle pellolle juoksentelemaan, mutta ikäväkseni pelto olikin juuri kynnetty eli oli aivan liian mutainen että olisin halunnut päästää nuo kaksi sinne rallia vetämään. Ei kiitos! Siispä päädyimme kävelemään viereisessä pikkumetsässä, se sai riittää ja saihan sielläkin olla vapaana ja purettua ylimääräistä energiaa ulos. :) Kamerakin pääsi lenkille mukaan, tässä vähän kuvasaldoa lenkiltämme.



                                              Tytöt poseeraavat mallikkaasti yhdessä!

                                                       Venlalla hepulit menossa :)

       Heitin molemmille omat laudan pala,t mutta mikä siinä onkaan että aina se yksi ja sama 
        vain kiinnostaa molempia ja siitä sitten aletaan kilpailemaan? Kummallisia eläimiä.. ;)



Rauhallista Sunntaita!

Jatkamme tyttöjen kanssa nyt sunnuntai-löhöämistä sängyllä, ehkä illaksi voisi kehitellä jotain ohjelmaa. :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Koirakavereita

Lähiaikoina ollaan vietetty mukavasti aikaa tyttöjen koirakavereiden kanssa. He ovat olleet meillä kylässä, me heillä, sekä metsälenkillä oltiin yhdessä. Keräsinkin nyt muutamia kuvia tyttöjen kamuista! Samalla jokainen saa pienen esittelyn itsestään :)

Shetlanninlammaskoira poika Ekku. Hyvän ystäväni vanhempien luona asustava koira. Ekku on kiltti ja rauhallinen nuori herrasmies joka rakastaa tyttöjä koko sydämestään, ja osoittaa sen herkällä ulinalla ;) Venla on tuntenut Ekun koko pienen elämänsä ajan ja tykkää pojasta hirmuisesti!
Shetlanninlammaskoira poika Hugo. Hugo on hyvän ystäväni koira. Tytöt ovat tunteneet Hugon koko elämänsä ajan, poika on hieman alle vuoden ikäinen vasta. Kiltti ja leikkisä nuoren miehen alku. Hugo oli meillä ihan muutaman viikon ikäisenä yökylässä kun kaveri oli reissussa. Tytöt olivat ihmeissään kun poika vain riehui ja ravasi asuntoa edestakaisin! Aivan älyttömän hurmaava koira jolla on upea luonne :)

Valkoinen Länsiylämaanterrieri tyttö Sofi. Sofi on puolitoista vuotias vilkas ja reipas nuori neiti joka mielellään riehuu ja painii Venlan kanssa! Tytöt ovat sen verran samanikäisiä ja samanhenkisiä niin leikki sujuu mukavasti. Sofi on Matin veljen ja hänen tyttöystävänsä Eevan koira. Sofi saikin juuri viikko siiten kaverikseen sheltti-pennun nimeltä Mila!Tytöt eivät ole vielä nähneet Milaa mutta uskon että varsinkin Venla saa hänestä uuden leikkikaverin :)  Lisää Sofin ja Milan touhuista voi lukea täältä.

 Cottonipojat Ode ja Onni. Pojat asustelevan Sannan kanssa Noormarkussa ja aina silloin tällöin tapaamme koirien kanssa heitä. Pojat tykkäävät tytöistä kovasti, välillä osoittavat tyttöjen mielestä ehkä liikaakin rakkautta mutta Venla ja Ode myös leikkivät mielellään yhdessä! Poikien laumaan muutti myös uusi tulokas nimeltä Otso tässä hetki sitten. Otso on pieni hurmaava cottonipoika jota tytöt eivät olekkaan vielä ehtineet nähdä! Ehkä asia korjaantuu lähiaikoina ja järjestämme koiratrfeffit taas Sannan kanssa! :)

 Tässä onkin tyttöjen tuorein tuttavuus, Punainen Irlanninsetteri Irma. Siskoni poikaystävän koira joka valloitti ainakin minut upealla ja kauniilla ulkonäöllään! Voiko edes olla mitään kauniimpaa. Irma on kolmevuotias lempeä ja kovin kiltti ja rauhallinen neiti. Hän on tottunut viettää rattoisaa maalaiselämää maatilalla joten meidän rivari-kaksio pienellä aidatulla pihalla mahtoi tuntua aika ahtaalta. Siksi Irma jopa meinasi hypätä takapihan aidan yli! ;) Irma ei pahemmin tytöistä välittänyt, vaan viihtyi ennemmin siskoni vierellä rapsutettavana.

Pienimpänä mutta ei vähäisempänä kaverini Chihuahua neiti Vanilla. Vanilla on hurmaava pieni koira jonka kanssa Venla aina yrittää kehitellä pientä leikkiä. Vanilla saa hauskoja hepuleita ja juoksee asuntoa ympäri äännellen hurmaavasti! :)

Siinä olikin nyt sitten meidän koirakaverit! :)